sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Pesänrakennus jatkuu

Eiliseen verrattuna tänään oli hiljaisempi päivä, pesänrakennusmateriaalia kuitenkin tuotiin ja välillä reissuja tehtiin neljäkin peräjälkeen. Joskus kahden aikaan (kesäaikaa, "vanhaan aikaan" siis yhden aikaan) tuli jo vierailu, joka näyttäisi jääneen päivän viimeiseksi.

Tinteillä oli välillä vähän ongelmia välillä takertuvaisten sammalten kanssa, kuten päivän videoltakin huomaa:

Kuka on kuka? - Tinttien yksilöeroista

 Kirjoittelin tämän jo eilen, mutta nyt vasta julkaisen.

Tinttien yksilöerot ovat kiehtoneet minua jo pidempään. Koska tinttien parissa on tullut taas vietettyä tunti jos toinenkin, niin uskalsin heittää omia havaintojani / päätelmiäni tähän.

Käytös
Katselin juuri muutamia edellisten pesintäkausien videoita ja oli jännä havaita, miten eri lailla kukin tintti "oli" ja käyttäytyi pöntössä. 2011-vuoden naaras Jade tuntui "höseltäjältä" verrattuna tämän vuoden hn:ään ja 2012-vuoden "vakikoiras" vaikutti jotenkin hitaalta ja kömpelöltä, kun vertasin sen käytöstä pk:hon. Pk myös laulaa enemmän kuin aiempien vuosien koiraat.

Naaraat remppaavat enemmän, hautomakuopivat ja koiraat houkuttelevat usein naaraan pönttöön ym., mutta tämän kirjoituksen pointti on, että tintin "olemus" pöntössä ei ole oikeastaan sidoksissa sukupuoleen, vaan yksilölliset käytöserot paistavat esiin, kun tarpeeksi seuraa.

Havainnollistetaan. Jos mietitään tätä vuotta, naaras hn:n asento pöntössä on erilainen kuin koiraalla pk:lla. Naaras menee pöntön pohjalla ollessaan usein seisomaan keskelle pohjaa, "teputtaa" paikallaan ja pitää nokkaansa kohti pohjaa siivet aavistuksen verran levällään, näin:
Tarkennuksena vielä, samanlaista käytöstä en siis huomannut kaikilta naarailta!

Pk taas painaa itsensä ja pyrstönsä pöntön reunoja vasten, nostaa ylävartaloaan ja katsoo usein ylöspäin, etenkin odottaessaan hn:ää pönttöön:
 
Kun taas 2012-vuoden vakikoiras esimerkiksi viihtyi hiukan hn:n tavoin pöntön keskellä.


Ruumiinrakenne
Tinttien ruumiinrakenteesta on hankala sanoa mitään "totuuksia", sillä usein sulat hämäävät ja vihainen tintti näyttää ihan eri muotoiselta kuin unille asettuva tintti. Silti tämän vuoden tinteistä olen jotenkin huomannut, että hn on "kulmikkaampi" kuin pk. Etenkin hn:n etupää näyttää jopa poikkeuksellisen leveältä, jos sitä vertaa muihin tintteihin - "kolmio" ehkä kuvaisi kärjistäen. Pk taas muistuttaa "ellipsiä".

Hn

Pk

Värit
Kuten ruumiinrakenne, väritkin voivat hämätä ja kamera voi vääristää.

Perinteisesti olen yksilöinyt tinttejä otsalaikun muodon avulla, mutta tänä vuonna jouduin miettimään uusia tapoja, sillä pk:n ja hn:n otsalaikut olivat lähes identtiset. Otsalaikun muoto myös vaihtelee ja jos joku sulka on vinossa, otsalaikku voi näyttää jo aivan erilaiselta. 2012-vuoden vakinaaraalla toisaalta oli hyvin tunnistettava otsalaikku, esimerkiksi.

Tummuuseroja voi hämätä kamera, mutta jotenkin tuntuu, että yleisesti naaraat olisivat vaaleampia kuin koiraat. Näin oli vuonna 2012 ja näin näyttäisi olevan myös nyt. Uusi keksintöni on tunnistus siipipeilin avulla ja siipipeilikeino toimii hyvin tänä vuonna! Hn:n siipipeilit ovat suurempia ja valkoisempia kuin pk:n.

Hn yllä, vaaleus ja siipipeilien suuruus näkyy hyvin

Hn oikealla
Eli?
Oikeastaan olen tullut siihen tulokseen, että helpointa on yksilöidä käytöksen avulla. Ainakin tunkeilijan erottaa vakituisesta siitä, että se on varautuneena pöntössä. Erot myös ulkoisissa seikoissa ovat silti selkeitä, mutta voivat herkästi muuttua. Jo pesän rakentuminen ja näin tintin kohoaminen kohti kameraa muuttaa sen ruumiinrakennetta ja värisävyjä huomattavasti.

Nämä ovat siis omia pohdintojani, eivät tieteellinen julkaisu! Laitetaan vielä loppuun muhjukuva tämän vuoden parista - osaatko sanoa, kumpi on kumpi?
(Vastaus: hn yllä, pk alla)

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Pesänrakennus on alkanut!

Aamupäivä sujui varsin hiljaisissa merkeissä, pari rutiinivierailua pk:lta ja myös hn:ltä. Vähän ennen kahtatoista hn kuitenkin teki epätavallisen pitkän vierailun pöntössä viipyen (arviolta) n. 6 minuuttia ahkerasti pönttöä rempaten. Pian tuon vierailun jälkeen se palasi - tyhjin nokin - , lähti sitten melko pian ja palasi taas hyvin pian mukanaan pieni tuppo sammalta!



Sitten alkoi ahkera rakentelu, jota kesti nelisenkymmentä minuuttia.



Tuon jälkeen pönttöön on vielä tehty aika paljonkin vierailuja, pk on käynyt ihmettelemässä sammalia ja myös hn itse remppaamassa pönttöä - mitään uutta materiaalia ei kuitenkaan nähdäkseni tullut. Päivän ilmeisesti viimeinen vierailu tapahtui vähän kuuden jälkeen, hn tuli pönttöön ja ajoi pönttöön myös pyrkineen pk:n pois. Koskahan näemme ensimmäisen nukutun yön pöntössä?

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Naaras remontoi pönttöä

Huomenna ajattelin kirjoitella enemmänkin esimerkiksi tekemistäni havainnoista tinttien yksilöllisten erojen suhteen, mutta tänään aikaa ei oikein jäänyt blogin päivittämiseen, joten kuitataan päivä vain yhdellä videolla naaraan touhuista.

Pöntöllä näyttää nyt oikein hyvältä, päivä päivältä touhua ja vierailuja on enemmän ja tunkeilijatkin ovat pääosin kaikonneet!

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Vähän lisää taisteluita...

Pöntössä sisällä ei ole tänään tapahtunut oikeastaan mitään merkittävää. Pk kävi pari kertaa yksin ja ainakin kerran naaraansa kanssa - sen sijaan ulkotapahtumia on riittänyt varsin mukavasti, joskin ehkä hiukan vähemmän kuin eilen. Sinitiais(t)en ja talitiaisten välillä käytiin kovia taisteluja taas tänään. Ilmeisesti sinitintti myös pysyttelee paljon pöntön lähellä, sillä aina talitiaisen yrittäessä pöntölle tali saa vihaisen sinitiaisen niskaansa.

Näyttäisi siis oikein hyvältä ainakin viime vuoteen verrattuna! Naaraalta tosin toivoisin enemmän vierailuja ja kiinnostusta pönttöön, mutta alussa tässä vasta ollaan. Luulen, että pesänrakennus alkaa joka tapauksessa vasta pitkällä huhtikuun puolella.

Tässä vielä koontia eilisen ja tämän päivän taistoista sekä pari ulkokameralähikuvaa (oletettavasti) pk:sta ja muista linnuista.


Pahoittelen videon "tärinää" ja jälleen editointien kautta mössöksi mennyttä kuvanlaatua.

Keltasirkulla on hyvä maastoväri

Kutsumaton vieras pöntön liepeillä!!!

Koiraspeippo ja tali ruokailemassa

Paras saamani ulkokamerakuva pk:sta, otsalaikun muoto hyvin esillä

Vihainen Tintti. Tätä lintua ei parane ärsyttää!

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Taistelua pöntöstä!

Vihaiset Tintit ovat jälleen palanneet! Vielä aamulla pöntöllä oli kuolettavan hiljaista ja pelkäsin jo, että homma lipsuu samoille urille kuin viime vuonna. Tinttipari vieraili pöntössä vain kerran pyörittelemässä päätään ja nokkimassa vähän seiniä - lentoaukolla kyllä pyörittiin useammin, mutta esimerkiksi pöntölle saapunut talitiainen ei saanut sinitiaista puolustamaan pönttöään.

Mutta vähän ennen kahtatoista huomasin ensimmäiset kunnon ilmataistelut! Ikäväkseni jouduin juuri sitten lähtemään itse, mutta yhden maissa palasin ja yhdestä kahteen vipinää todellakin riitti. Talitiaiset pyrkivät pöntölle ja sinitiaiset puolustivat siivet levällään. Kuvailin muutamia pätkiä ulkokameralla ja mietin, että voisin tehdä niistä jonkinlaisen koonnin nettiin... mutta sitten satuin kuvaamaan tämän:

Videolla on siis ensin pönttökamera+ulkokamerakuva, sitten vielä ulkokamerakuva erikseen. Meni kyllä laadultaan aika huonoksi tuo ulkokamera monen editoinnin seurauksena...

Kahden jälkeen tinttien päivä oli pulkassa ja taistelut laantuivat. Sen sijaan mietin, että olikohan tuo taistelija nyt sitten naaras vai koiras? Tunnistuskuvaa oli vaikea ottaa, sillä pään sulat otsalaikkuineen oli vedetty niin taakse, että kyllä pyöreät reunat ja haaleannukset etureunassa peittyvät:

Oma veikkauksen on, että tämä olisi koiras ("pk"), sillä pk on pyörinyt pöntöllä kaikista eniten. Mutta voisi se kyllä naaraskin ("hn") olla.

Tässä vielä lopuksi rauhanomaisempi video naaraasta, joka on hiljalleen tutustunut pönttöön. Video on koottu muutamista eilisen ja tämän päivän pätkistä:

Jännä nähdä, mitä huominen tuo tullessaan. Ja pesintäkausihan on vasta alussa...

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Naaras näyttäisi hyväksyneen pöntön!

Olen useampaan otteeseen jo vertaillut tänään pöntössä vierailleiden tinttien otsalaikkuja, mutta en ole selvillä, onko pöntössä käynyt kolmekin eri lintua. Käytöksen perusteella vaikuttaisi kuitenkin siltä, että pöntölle on nyt asettunut yksi pari - otsalaikultaan "pyöreäreunainen" / "loveton" koiras sekä naaras, jonka otsalaikun etureunassa on kapea, vaaleampi osa. Eri tilanteissa otsalaikku tosin muuttaa muotoaan, mutta tässä yksi kuva parista (koiraalla siivet auki):
Naaras on lämmennyt hitaasti pöntölle, mutta kuitenkin käynyt sisällä useaan otteeseen tänään ja tässä iltapäivällä jo hiukan "remontoinut" pönttöä eli nokkinut seiniä ja lentoaukkoa. Myös koiras on ahertanut lentoaukon kimpussa.

Laittelen ehkä huomenna videota naaraan puuhista, mutta tälle päivälle riittäköön yksi video, jossa koiras houkuttelee kovin innokkaasti lentoaukolla odottavaa naarasta pönttöön ja jää lopulta jumiin pönttökameran taa - pääsee kuitenkin toki pois.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Pesintäkausi 2014 on alkanut!

Pönttökameran asennuksessa oli jälleen omat niksinsä, mutta lopulta puoli yhdentoista aikoihin kaikki oli valmista. Kuvakulma jäi tänä vuonna osittain vahingon seurauksena lentoaukkopainotteisemmaksi, mutta voi olla ihan hyväkin niin!
Ensimmäistä käväisijää ei tarvinnut kauaa odotella, sillä jo ennen yhtätoista pöntöllä piipahti yllätysvieras kuusitiainen, joka ei kuitenkaan mennyt sisään.

Ensimmäistä kunnon vierailua saikin odotella hieman pidempään, mutta ei toki niin pitkään kuin viime vuonna. Vähän kahdentoista jälkeen sinitiaiskoiras tuli kovasti laulaen pöntölle ja sujahti pian sisään!



Toinen vierailu tehtiin vain kymmentä minuuttia myöhemmin. Sama vai eri lintu? 1. vierailijan otsalaikku näyttää jotenkin "rosoisemmalta", toisella se on pyöreä.
1. vierailija

2. vierailija
Sitten! Puoli yhdeltä lintu, joka on melko varmasti sama kuin ainakin 2. vierailija, tuli sisään ja toi perässään naaraan! Naaras viihtyi pöntössä aika kauankin, mutta ei "rempannut" pönttöä.



Naaraan tunnistuskuva:
Pöntöllä pyöri tuon jälkeen parhaimmillaan ainakin kolme sinitiaista, joista kaksi taisivat olla koiraita, sillä eivät oikein sietäneet tosiaan. Sää muuttui iltapäivästä epävakaiseksi, mutta silti pöntössä kävivät vielä "pyöreäreunainen" koiras, perässään naaras sekä myöhemmin tämä:
Sinitiaispainotteista elämää siis! Yksilöntunnistus on nyt jotenkin haastavaa, mutta täytyy seurailla käytöstä ja opetella tuntemaan nuo otsalaikkujen erot.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Mörkö?



Ei, se ei ole mörkö vaan testaajakoiramme Lilli, joka ei ensinuuhkaisun jälkeen enää jaksanut vähää välittää koko pönttökamerasta:
 Eilen testasin tosiaan pönttökameran ja ihan mukavasti tosiaan sujui, mitä nyt itse vähän sähläsin koneen ja liitäntöjen kanssa, kun olin jo unohtanut vanhat käytäntöni... Mutta juuri siksipä oli hyvä testata, jotta virheet tuli tehtyä nyt eikä huomenna!

Tintit laulvat jo kovin tuolla lintulaudalla, mutta vielä pitäisi malttaa huomiseen...

torstai 20. maaliskuuta 2014

Kevätaurinkoa ja lintujen lämpimiä tunteita

Vuoden jännittävin aika on taas käsillä! Koska minulle tuli lauantaille nyt yhtä ja toista puuhaa, niin lykkään pönttökameranasennuspäivää päivällä sunnuntaille. Säiden ei pitäisi ainakaan näillä näkymin olla este, sillä "pahimmillaan" luvataan viiden asteen yöpakkasia ja uskon, että kamera ne kestää. Huomenna ajattelin testata kameran ja jos kaikki toimii, pitäisi pönttökamerapäivän olla jo todella ovella!

Muuttolintuja näin jo ihan reiluin mitoin, mutta nyt lumien ja pakkasten tultua takaisin niitä on näkynyt vähemmän. Sinisorsia, telkkiä ja joutsenia havaitsin jo kuun alkupuolella ja 14. päivä myös kevään ensimmäiset töyhtöhyypät osuivat silmään - nyt tosin varmaan ovat palanneet etelämmäs.

Tänä aamuna oli 16 asteen pakkanen, mutta se ei viilentänyt sähköpylväässä pesivän varpusparven tunteita. Kamalan kauaa en viitsinyt niitä niska kenossa tuijotella kanssaihmisten oudoksuvien katseiden vuoksi, mutta sirkutus oli ainakin kova ja pareittain istuivat puhelinlangalla - kuten myös naakat katulamppujen päällä.

Kevätaurinko lämmitti paikat nopeasti ja sulatti jääkukat puiden oksilla, mutta onneksi ennätin napata kimmeltävästä maisemasta muutaman kuvan lenkin jälkeen. Myös lintulaudalta kameraan tarttui sinitiaisia.

Hyvää keväänjatkoa kaikille! Minä palaan asiaan pönttökamerallisissa merkeissä huomenna, lauantaina tai viimeistään sitten sunnuntaina :)














sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Pesintäkaudesta 2014

Koska säät nyt tänä vuonna vaikuttavat hyvin lauhoilta, olen alustavasti miettinyt asentavani pönttökameran jo tavanomaista aikaisemmin. Oikeastaan tekisi mieli laittaa se jo nyt, mutta koska edessä on vielä ylioppilaskirjoitukset, joihin pitää keskittyä (eikä säänkään muutoksista voi tietää), suunnittelin lauantaita 22.3. kameranasennuspäiväksi - JOS siis säät sallivat, eikä tule uutta kylmenemistä.

Hui, tuohon päivämäärään olisi enää vain kolme viikkoa! Pesintäkausi tuntuu lähestyvän tänä vuonna aivan erityisen nopeasti!

Linnuilla on kyllä jo pesäpesäpesäjutut mielessä, tänäänkin katselin kolmen käpytikan näytöstä. Ensin ne soidinrummuttelivat toisilleen eri puista ja sitten lensivät toistensa kurkkuun kiinni tappelemaan. Varpuset muhjuavat puhelinlangoilla ja naakat sukivat toisiaan - niin, ja tindikoiraat tulevat välillä lähes korvanjuureen laulamaan ja varoittelemaan. Muuttolintuja en ole kylläkään vielä nähnyt, ellei mustarastaita lasketa.

Ei sen enempää tällä kertaa. Jännityksellä odotan, mitä kaikkea pesintäkausi 2014 tuleekaan tarjoamaan...