sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Poikaset 12-13 päivää

Laitetaan nyt taas videota, koska kauaa näitä ei enää voi videoida... Siipien räpyttely on huimaa ja huomenna olisi ensimmäinen mahdollinen pesästälentopäivä, mutta tuskin vielä huomenna kuitenkaan häipyvät. Vähiin käy silti tämä pesintäkausi.

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Poikaset 12-11 päivää

Viisikko kasvaa... ovat jo ihan täysin lentopoikasen näköisiä. Välillä 1.-3.7. ne lentävät todennäköisimmin pesästä. Sitten pesintäkausi 2013 on ohi.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Poikaset 11-10 päivää

Kaikki viisi jäljellä olevaa ovat hengissä ja voivat hyvin. Tänään olen nähnyt jo ensimmäisiä, varovaisia siivittelyjä - kohta on aika lähteä. Video:



Naaras näyttää jo niin pieneltä jälkikasvunsa rinnalla:
 Ja Pientä olen päässyt näkemään tänään vain harvakseltaan, kun poikaset ovat hetkeksi siirtyneet pois sen päältä. Tai siis... sitä, mitä Pienestä on jäljellä.

torstai 27. kesäkuuta 2013

Helle koitui kohtaloksi - Pieni on kuollut!

Tänään lopulta tapahtui se, mitä olen vähän tässä pelännyt siitä asti, kun näin kuutosen kuoriutuneen. Kova helle oli sille lopulta liikaa, se ei saanut tarpeeksi ravintoa ja kuoli tänään aamupäivällä.

Aamulla Pieni oli vielä ihan pirteä ja kerjäsi nokka auki ruokaa sisaruksiensa kanssa. Tosin, kun myöhemmin katselin aamuisia videoita, huomasin jälkimmäisessä niistä jo selvää väsymystä; nokka ei enää auennut. Sitten nyppäsin pönttökameran johdot irti seinästä ukonilman vuoksi ja kun ukkonen oli mennyt ohi ja avasin pönttökameran jälleen, näin vain viisi poikasta.

Pelkäsin aluksi, että kissa oli taas käynyt vierailulla, sillä tn oli juuri varoitellut poikasia jostakin. Sitten huomasin, että nimenomaan Pieni puuttui joukosta ja aavistukseni osui oikeaan, kun näin sen lähes elottomana sisarustensa jaloissa. Hetken päästä se oli jo kuollut.

Helle on kiusannut kyllä isompiakin poikasia melkoisesti - eilisen ja tämän päivän ne ovat läähättäneet kovasti. Voin vain kuvitella, miten tukalaa umpinaisessa pöntössä on - pienikin ravinnonpuute aiheuttaa näillä keleillä nestehukkaa, joka ilmeisesti johti Pienen kuolemaan.

Nyt neljän tunnin ukkosen jälkeen koneen avattuani (kamera oli jälleen irti seinästä) poikaset ovat kuitenkin piristyneet selvästi. Ilma on raikastunut ja lämpötila laskenut.

Näin tässä siis kävi... no, kokoero on ollut suuri koko ajan ja ehkä näin oli lopulta parempi. Hetken mietittyäni tulin myös siihen tulokseen, etten korjaa Pientä pois pöntöstä ennen pesintäkauden päättymistä - näin en häiritse pesintää. Vajaa viikko on kuitenkin enää jäljellä ennen kuin poikaset lentävät pesästä, joten tuskinpa Pieni nyt kovin pahasti mätänee. Pöntön siivouksesta tulee kyllä varsin mielenkiintoinen tehtävä; alla ovat ensin zz:n kolme munaa, sitten Pienen jäännökset ja päällä iso kerros sieponp*skaa.

Video Pienen viime hetkistä:

(Ja hitsi, tuo pönttökameraa pyörittävä kone on ruvennut pitämään tänään outoa krahinaa - tuulettimessa on ilmeisesti jotain häikkää. Toivottavasti se kestäisi vielä loppuun asti.)

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Poikaset 9-8 päivää

Kovaa vauhtia kasvavat... Kuumuus vain selvästi vaivaa, sillä poikaset läähättävät melko usein nokka auki pöntössä. En ole myöskään paljoa ehtinyt seurailla, sillä olin taas iltapäivän ja illan poissa. Huomiseksi on lupailtu sitten kovia ukkosia, eli tulen varmaan pitämään kameraa irti seinästä lähes neuroottisesti, jos vähänkin jossain lähellä jyrisee.

Mutta tässä päivän video:

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Pienin on yhä pienin...

En silti olisi enää huolissani, vaikka kuutosen kokoero muihin on hyvin selvä. Se on kuitenkin säilynyt jo näinkin monta päivää elossa ja jaksaa aina nostaa nokkaansa - välillä sitä toki onnistaakin ja se saa ruokaa!

Olen nyt laiska ja vähän kiireinenkin, joten en laita taas tänään videota, huomenna sitten koetan editoida jotain. Sen sijaan pari kuvaa jälleen kokoerosta:

Pieni vasemmalla alhaalla

Pieni alhaalla

Pieni alhaalla keskellä vasemmalla

Pieni vasemmassa alanurkassa
Huomaa kuvista poikasten alla alati leviävät kakat... miltähän pönttö näyttää taas pesintäkauden päätyttyä?

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Poikaset 7-6 päivää

Koiras on yhä poissa, tuskinpa palaakaan - eli loppu jäi nyt sitten naaraalle. No, auttoipa edes tämän vajaan viikon verran ruokinnassa.

Kakka leviää...
 Tässä päivän video:

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Missä koiras on?

Koiras (ut) todella katosi tänä aamuna. Vielä eilenillalla se rahtasi innokkaasti ruokaa poikasille, mutta tänään en ole nähnyt sitä kertaakaan - naaras on siis jäänyt yksin ruokkimisensa kanssa. Sen sijaan näin tänään pöntöllä pariin otteeseen koiraan, joka  pyöri lentoaukolla, ei tuonut ruokaa, piti naaraanhoukutteluviserrystä ja yritti paritella tn:n kanssa.

En kerta kaikkiaan tiedä, mitä on tapahtunut, mutta eipä ole ensimmäinen kerta, kun en ole perillä sieppojen puuhista. Toivon vain todella, että koiras palaisi, sillä naaras on nyt niin kiireissään ruokkimistensa kanssa, että yksi, pieni, tärkeä toimenpide meinaa välillä unohtua... kakka leviää...

Olen nyt taas laiska ja en laita videota, mutta tässä pari kuvaa rääpäleistä:


Pienimmällä on suuri nokka

Harvinainen hetki: kaikki ovat hiljaa



lauantai 22. kesäkuuta 2013

Poikaset 5-4 päivää + juhannuskuvia

Pieni on hengissä yhä! Se on yleensä ensimmäisenä nokka auki ottamassa ruokaa vastaan, vaikka isommat sitten jyräävätkin koollaan. Mutta olen nähnyt tänään jo useampiakin ruokintakertoja, jolloin Pieni on saanut ruokaa. Sille on nyt myös ilmestynyt tuo raita selkään ja koko ajan näyttää sen väri voimistuvan.

Videolla pari ruokintakertaa, jolloin Pieni saa ruokaa (tosin joskus madot ovat niin kovin suuria niellä...):



Nyt vain hiljalleen rupeaa näyttämään siltä, että tuo kakkatilanne alkaa levähtää käsiin... koiras ei ihan aina muista jäädä odottelemaan kakkaa, jolloin se sitten päätyy pöntön reunalle ja tippuu poikasten jalkoihin. Naaras on huolellisempi, mutta siltäkin on jäänyt pohja pöyhimättä, koska se ei enää juuri haudo poikasia. Tuossa videollakin viimeisessä pätkässä näkyy poikasten jaloissa yksi kakka odottelemassa korjaajaansa, eikä naaras vie sitä silti pois.

Koiras (ut siis) muuten ruokkii poikasia melkeinpä enemmän kuin naaras! Jännä ilmiö tämä "sijaisisyys" muutenkin. Esimerkiksi ts ei ikinä muuta kuin tappaisi kaikki, jotka eivät sen geenejä palvele - kuten nähty on.

Ja sitten niitä juhannuskuvia! Olen nyt laiska ja laitan vain linkin:  juhannus 2013

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Kokoerosta - selviääkö Pieni?

Ajattelin, etten ehkä kirjoita tänään, mutta nyt on ihan pakko kirjoittaa vielä muutama sana ennen kuin lähden viettämään juhannusta. Olen nimittäin huolissani kuutosesta eli "Pienestä". Vielä eilenillalla se nosti reippaasti nokkaansa ja jopa sai pari kertaa ruokaa, mutta tänä aamuna nokka ei enää kovin usein nouse - ja vaikka nousisikin, isommat jyräävät sen heti.

En tosiaankaan ole varma, onko Pieni jo 3-päiväinen vaiko vasta 2 päivää vanha, mutta jos se on kolmipäiväinen, sillä pitäisi jo erottua selvä "raita" päässä, selässä ja siivissä, kuten kaikilla sen isommilla sisaruksilla näkyi eilen (myös muuten vitosella, joka oli eilen vasta 2-päiväinen!). Eli alikehityksen merkkejä siis on nähtävissä.

Pelkäsinkin vähän jotain tällaista, kun näin 6. munan kuoriutuneen toissapäivän aamuna. Aluksi kokoero ei näyttänyt pahalta, mutta tänä aamuna huomasin, että Pieni on vain entisestään jäänyt muista jälkeen.

Tässä pari kuvaa havainnollistamassa tilannetta:

Pieni ylhäällä

Pieni vasemmalla

Pieni ylhäällä

Ja nyt juhannuksen viettoon - toivottavasti Pieni on yhä elossa palatessani! Saatan muuten julkaista muutamia juhannusluontokuvia täälläkin, jos saan tuolla järkkärillä napsittua jotain tarpeeksi hyvää :)

torstai 20. kesäkuuta 2013

Poikaset 3-2 päivää

Huomenna en varmaan kirjoittele juhannustouhujen vuoksi tai sitten väsään vain pienen kuvapäivityksen, joten editoin tänään yhden vähän pidemmän videon, johon kokoilin pätkiä tilanteista, joissa sekä koiras että naaras ovat pöntössä yhtä aikaa ruokkimassa poikasia.

Mitäpä tässä sen enempiä jaarittelemaan... elo sujuu pöntöllä nyt rauhallisesti, poikaset ovat kasvaneet (kuten videoltakin huomaa), kaikki ovat hengissä (jopa pieni kuutonen) ja molemmat vanhemmat (tai oikeastaan äiti ja "isäpuoli") ruokkivat ahkerasti. Eilen pöntöllä tosin käväisi naaraskirjosieppo kurkkimassa sisään ja ut oli nahoistaan revetä, mutta vieras lähti siitä sitten, enkä sitä ainakaan tänään ole enää nähnyt.

Hyvää juhannusta kaikille!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Vanhimmat jo 2-päiväisiä ja viimeinenkin maailmassa

Kuutonen kuoriutui yön aikana - aikaa tai edes päivämäärää en pysty sanomaan. Kuoriutui kuitenkin ja on yhä hengissä, vaikka kokoero onkin huomattava.

Sekä tn että ut ovat uurastaneet kovasti tänään ruokkiessaan vauvoja. Samaa huolettomuutta kakkojen suhteen alkaa tosin näkyä kuin viime vuonnakin, eli ihan aina ei korjata kaikkia pois. Pahaa pelkään, että koko pönttö on taas täynnä sitä itseään pesintäkauden päätyttyä... mahtavaa on kuitenkin, että tänä vuonna myös koiras osallistuu poikasten hoitoon, vaikka ut nyt taitaa olla vain "isäpuoli".

Ampiainen on kuitenkin onnistunut taas häiriköimään. Tässä videota eiliseltä:



Ja sitten päivän varsinainen "koonti"video, jossa siinäkin amppari esiintyy yhdessä kohtaa:

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Sijaisisyyttä?

Poikasia on nyt jo yhteensä viisi - yksi muna on vielä kuoriutumatta. Kolmonen kuoriutui siis eilen klo 14.05., nelonen eilen klo 19.43 ja vitonen tänä aamuna klo 7.04.. Laitoin yhdeksi videoksi kolmosen, nelosen ja vitosen kuoriutumiset:



Mutta kuten jo tuostakin videosta näkee, myös koiras on ruvennut ruokkimaan poikasia. Se ei ole kuitenkaan ts, joka on hyvin todennäköisesti poikasten biologinen isä (koskaan ei tosin voi olla varma, kun sieppokoiraat ovat kyseessä), vaan ut!



Äsken kakkospöntöllä (joka vapautui eilen sinitiaisilta) alkoi laulaa kirjosieppo. Ajattelin jo, että se siitä sitten - tn jää sittenkin yksinhuoltajaksi, mutta ei! Ut käy yhä ruokkimassa poikasia, eli laulaja lienee joku toinen sieppo, tai sitten ut käy aina laulamisensa välissä ruokkimassa.

Vielä video eilisillalta, jolloin ruokinta alkoi:

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Poikaset 1 ja 2 ovat kuoriutuneet!

Edit tähän alkuun. Päivittelen kuoriutumisaikoja viereiseen "pöntössä tällä hetkellä" -lootaan. Tällä hetkellä on jo kolme poikasta.

Ensimmäinen poikanen kuoriutui klo 12.40.. Tässä videot, osat 1 ja 2. Ykkösessä on kuoriutuminen ja kakkosessa sitten munankuoren poisvientiä ja ruokintaakin.


Toinen poikanen kuoriutui klo 13.10.. Kuoriutuminen näkyi todella selvästi, tässä video:

Muita ei ole ainakaan tällä hetkellä vielä tullut! Todellista pikaeditointia olivat nuo videot, joten en lupaa, että ne ovat täydellisiä. Illalla olen myös poissa ja en tiedä, ehdinkö enää tänään kirjoitella, mutta viimeistään sitten huomenna yritän saada aikaiseksi lisää kirjoitusta ja videoita.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kohta...

Huomenna tai ylihuomenna se todennäköisesti tapahtuu! Olen jo tänään kyttäillyt munia, mutta vielä ei ole havaittavissa selviä merkkejä kuoriutumisesta. Huomisesta alkaen pidän videon varmaan käytännössä koko ajan päällä, jotten missaa mitään :)

Tässä munat. Pientä raitaa alkaa muodostua hiljalleen munan keskikohtaan, siitä se kuoriutuminen lähtee:


Ja vielä pari kuvaa kakkospöntöltä, jossa poikaset ovat jo näin isoja:


perjantai 14. kesäkuuta 2013

Haudonta loppusuoralla + sinitiaisten perheonnea

Tänään oli jo 11. tai 10. haudontavuorokausi, eli ihan muutaman päivän päästä sopisi odotella kuoriutumisia (tod. näk. 17. tai 18.6.). Tehostan nyt ainakin "valvontaa" jo hiljalleen ja pidän videota enemmän päällä. Tässä munat:

Ja laitetaan nyt lopultakin myös se lupailemani hautomisvideo! Videolla esiintyy myös muutamassa kohdassa noita pöntöllä pyörineen koiraan lentoaukkokäyntejä. Se näyttäisi toisaalta ruokkivan naarasta, mutta sillä ei näyttäisi olevan ruokaa... en tiedä, onko se ut, ts vai zz, sillä se ei ole vieraillut pöntössä.


Ja sitten! Kakkospöntön sinitiaisilla on kova ruokinta menossa. Poikaset näillä kuoriutuivat jo pari viikkoa sitten ja lienevät jo melkein lentovalmiita - varmaan lähtevät jo ennen kuin kamerapöntön poikaset edes kuoriutuvat. Pesintä kakkospöntöllä on ilmeisesti edennyt oikein rauhallisesti - kiitos kamerapöntön, jonne kaikki kirjosiepot kerääntyivät tappelemaan keskenään.

Edes poikasten lukumäärästä minulla ei ole minkäänlaista hajua - sitä huomaa heti olevansa todella avuton ilman pönttökameraa. Käväisin eilen kuitenkin lähistöllä napsimassa muutamia kuvia järkkärillä ja jaan niistä parhaat tässä.




tiistai 11. kesäkuuta 2013

Haudonta etenee...

En ole hirveästi nyt päivitellyt, sillä haudonta edistyy ihan hyvää vauhtia. Tänään eletään jo 8. tai 7. haudontavuorokautta, eli yli puolivälin ollaan jo päästy!

Tunkeilijoita ei ole pahemmin näkynyt, ellei uteliasta ampiaista lasketa sellaiseksi. Jo ainakin kahdesti se on tunkenut pönttöön kesken haudonnan ja säikäyttänyt tn:n pihalle -en ole tosin saanut tilannetta videolle. Toivottavasti ampiaiset eivät päätä ruveta rakentelemaan pesäänsä pöntöön!



Tässä munat normaalikuvana ja editoituna. Näkee taas melko huonosti, mutta ilma-aukko on laajentunut selvästi, muna tummentunut ja munan verisuonet/alkio näkyvät harmaan eri sävyjen vaihteluna. Selviten erottuvat taaimmaisista munista:


lauantai 8. kesäkuuta 2013

Rauhallista, lopultakin!

Tn:n haudonta näkyy rauhoittuneen. Ut on ihan muutaman kerran käynyt pöntöllä, mutta se ei enää edes laula. Olin itse tosin pari päivää poissa, mutta tänään ehdin seurailla ja oli kyllä todella rauhallista haudontaa!

Tänään on menossa jo siis 5. vuorokausi munille 1-5 ja 4. vuorokausi munalle 6. Reilun viikon päästä täällä pitäisi olla jo poikasia, jos kaikki menee hyvin!

Munissa näkyy jo elonmerkkejä, kun niissä säätelee kontrastia ja kirkkautta (ks. viime vuoden Hedelmöittyneisyystutkimus). Varsinkin yksi munista on jopa oudon tumma muihin verrattuna, se näkyy kuvissa yläoikealla ja siitä näkee oikeastaan selviten muutokset; ilma-aukko on suurentunut ja munissa voi havaita pieniä verisuonia.

Normaali kuva:

Säädelty kirkkautta ja kontrastia:


Laitan haudontavideon varmaan vähän myöhemmässä vaiheessa haudontaa, tässä vain muutama kuva näin kirjoituksen lopuksi:






keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Tunkeilijat tunkeilevat...

Eipä tässä voi juuri hautomisrauhasta puhua... Koko aamupäivän uusi tunkeilijapariskunta (ut + utn) ramppasi pöntössä tn:n päällä - nyt iltapäivällä on onneksi ollut rauhallisempaa. Tässä pari kuvaa ja video aamulta:
Tilanne, jota ei ole tässä pöntössä vielä tätä päivää ennen sattunut: kolme lintua pöntössä samaan aikaan! Tn näkyy kuvassa vähän huonosti, mutta sen pyrstön voi erottaa ut:n alta.

Utn saapuu

Tytöt

Utn kameran takana

Tn ja utn
Ero sinitiaisiin on jälleen hämmentävä! Tn ei taistele tai edes yritä hyökätä utn:n kimppuun - siinä missä vaikka vakinaaras (sinitiainen) olisi hyökännyt tunkeilijan kurkkuun kiinni heti. Tn vain vähän aukoo nokkaansa, vaikka sen päällä seistään. Vielä video:

6. muna

Hmm, tätä en kyllä osannut enää odottaa! Eilinen oli ihan täysi hautomispäivä jo, tn hautoi n. puolen tunnin sessioita ja piti korkeintaan vartin tauon välillä.
Melkoisesti jälkikasvua tässä on yksinhuoltajaemolle. Tai mistä sen tietää, vaikka ts saapuisi vielä auttamaan - tai sitten tuo uusi tunkeilija?

Laskeskelin tässä jo eilen kuoriutumispäiviä. Jos eilinen lasketaan 1. hautomapäiväksi, tulisi tuo 14 vuorokautta täyteen maanantaina 17.6.. Jos taas aloitetaan laskeminen tästä päivästä, oletettu kuoriutumispäivä olisi 18.6..  Kaikkineen poikasia voisi varmaan ruveta odottelemaan aikavälillä 16. - 19.6. En tiedä, kuoriutuvatko aiemmin munitut munat hiukan aiemmin kuin myöhemmin munitut, sillä niitä tosiaan on jo ahkerasti haudottu. Toivottavasti poikasten ikäero ei kuitenkaan kasva liian suureksi! Ja mistä sitä tietää, vaikka sieltä tulisi vielä 7. muna...

tiistai 4. kesäkuuta 2013

5. muna

Pienenä yllätyksenä tämä oli tänään pöntössä, kun avasin koneen. Toisaalta eilenillalla oli vielä pitkä tauko hautomisessa, vaikka aamupäivän tn hautoikin melko aktiivisesti, joten sinänsä vielä yksi muna oli ihan odotettavissa.
En sitten eilen ehtinyt editoida videota illalla, mutta tässä tältä aamulta yksi... ut houkuttelee naarasta tn:n päällä.