lauantai 27. huhtikuuta 2013

Naaraanhoukuttelua?

Hiljaisuuden keskellä tintti piristi tänään pitkästä aikaa päivääni 30 sekunnin vierailulla! Otsalaikun perusteella kyseessä oli sama koiras kuin aiemminkin

Näin tällä kertaa tilanteen myös ulkoa, mutta en kuvannut sitä ulkokameralla. Joka tapauksessa pöntöllä oli kuitenkin kaksi lintua, joista toinen (koiras) meni sisään ja naaras jäi lentoaukolle. Koiras oli pöntössä n. 30 sekuntia ja sen jälkeen naaras jäi vielä pitkäksi aikaa "miettimään" lentoaukolle, mutta lähti sitten pois.

Eli miten tämä vierailu nyt sitten pitäisi tulkita? Koiras on siis yhä pöntössä "kiinni", mutta naaraat eivät jostain syystä hyväksy pönttöä tai koirasta, vai? Mietin, olisiko syynä viime vuodesta pöntön seiniin jäänyt sieponp*ska? Jos sen saisi jotenkin poistettua...

Siepoista puheen ollen, sieppokoirasta ei ole näkynyt sitten toissapäiväisen lentoaukkokäynnin. Se saattoi olla pohjoiseen matkalla ollut yksilö, joka käväisi vain tarkistamassa pöntön. Kakkospöntölläkään en ole sieppoja nähnyt enkä kuullut (kakkosessa muuten sinitiaispari rakentaa yhä ahkerasti pesäänsä...). Sieppoja tosin varmaan muuttaa vielä paljon tässä kevään kuluessa. Niiden voisi toisaalta ainakin olettaa olevan "ei-niin-tarkkoja" pöntön puhtaudesta, viime vuonna ei ainakaan sonnan keskellä pesiminen tuntunut haittaavan yhtään.

Mutta joo, tässä vielä kuva ja video tämänpäiväisestä vierailusta:

torstai 25. huhtikuuta 2013

Kirjosieppo on saapunut, mutta hiljaista on silti

Kirjosieppokoiras kävi tänään pöntöllä. Ei mennyt sisään eikä laulanut. Pahoittelen videon kuvanlaatua, se on kuvattu huonommalla ulkokameralla:


Toissapäivänä pöntössä ei vierailtu kertaakaan. Eikä eilen. Eikä tänään. On ollut ihan tajuttoman hiljaista. Sinitiaisia ei ole näkynyt mailla halmeilla sen maanantaisen "oleskelukäynnin" jälkeen. Ainoa pöntöstä kiinnostunut on tuntunut olevan talitiaiskoiras, joka on tehnyt pari lentoaukkokäyntiä, viimeksi se kävi tänä aamuna seitsemän aikoihin mukanaan naaras, joka kuitenkin lensi pois. Ja nyt tosiaan kävi sieppo aamulla noin kello 8.20., sitten sekin lähti eikä ainakaan videoilla ollut mitään - olin tosin itse poissa, joten lentoaukkokäynneistä en tiedä.

Kakkospöntössä sinitiaiset rakentelevat jo kovasti pesää - siellä tuntuu olevan tapahtumia vaikka muille jakaa. Täällä vain tuuli heiluttelee pöntön pohjan roskia ja aiheuttaa toisinaan virheellisiä toivonkipinöitä ajatuksesta, että joku olisi käynyt sisällä. Onko tämä tosiaan se sama pönttö, josta viime vuonna taisteli yli 10 lintua? Onko tämä se pönttö, jonka vuoksi henkensä on menettänyt kaksi lintua? Missä kaikki linnut ovat nyt?

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Hiljaisuus jatkuu

Tämän päivän tapahtumat pöntössä mahtuvat jälleen neljän minuutin videolle. Eli sinitiainen teki tasan yhden vierailun sisällä:



Tuo ainoa vierailukin on kyllä jotenkin "outo"; sinitiainen vain kökkii paikoillaan pöntössä, ei juttele kenellekään lentoaukolla, ei noki seiniä tai järjestele roskia pöntön pohjalla. Se vain "on". Aluksi katsoin, että ei ole edes sama tintti kuin aiemmin, mutta nyt jonkin verran otsalaikkuja vertailtuani se taitaa sittenkin olla sama lintu - ainakin se käyttäytyy pöntössä rentoutuneesti.

Ja talitiaisia ei ole näkynyt. Aamulla kaksi talitiaista oli lentoaukolla, mutta sen jälkeen niitä ei ole näkynyt tai edes kuulunut päivän videoilla.

Voisi tietysti ajatella niinkin, että tintit ovat nyt remontoineet pöntön mieleisekseen, eikä niillä ole enää tarvetta viettää siellä aikaa ennen pesänrakennuksen aloittamista, mutta jotain outoa tässä kuitenkin nyt on:
a) pöntöllä on kaksi pariskuntaa, eri lajeja vieläpä, ilmeisen halukkaita pesimään - mutta ne eivät taistele keskenään. Eivät edes, vaikka olisivat samaan aikaan pöntöllä.
b) kukaan ei käy pöntössä kuin korkeintaan muutaman kerran päivässä.
c) kukaan ei laula pönttöpuun lähellä/pönttöpuussa kuin harvoin.
d) kukaan ei "vartioi" pönttöä (kuten viime vuonna vakikoiras tai -naaras olivat melkein koko ajan lähistöllä tunkeilijoiden varalta).
e) pesänrakennus ei ole alkanut, vaikka ilmat ovat hyvät ja olisi jo ihan korkea aika aloitella.
f) en ole nähnyt pöntössä tänä vuonna vielä kertaakaan kahta lintua sisällä samaan aikaan.

Että tällaista. No, on tässä nyt vielä aikaa; 2011 tintit aloittivat pesänrakennuksen 24.4.. Heräilee silti väkisinkin kysymys, pesiikö täällä kukaan tänä vuonna.

ps. sammakot ovat jo "keväthommissa" :)

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Uusi laji -uusi asukki?

Eilinen oli todellinen pohjanoteeraus; ei yhtäkään vierailua pöntössä, vaikka vahdin kameraa koko päivän! Tänään kuitenkin tapahtui käänne, joka saattaa muuttaa ratkaisevasti pesintäkauden kulkua. Pönttöön nimittäin ilmestyi aivan uusi kaveri, joka on jo aiemminkin pitänyt silmällä tilaisuutta pesiä täällä, mutta ei ole koskaan käynyt sisällä:


Eli talitiainen oli tehnyt vierailun pönttöön! Pöntön lentoaukkoa on tosiaan suurennettu nyt niin, että halkaisija on ehkä jotain ~3,1 cm. Näemmä riitti.

Talitiaista ennen myös sinitiainen käväisi tänään pöntössä. Oliko sama naaras kuin aiemminkin vai eri lintu?
Alla vielä molemmat vierailut videoina. Olin itse poissa tapahtumahetkillä ja löysin vierailut nahoituksista, mutta äänistä päätellen talitiaisen vierailua edelsi jonkinlainen taistelu. Hääsikö talitiainen sinitintin pois lentoaukolta? Vai oliko talitiainen ensin lentoaukolla ja sinitiainen koetti pyrkiä siihen?

Tällä hetkellä sekä tali- että sinitiainen ovat pyörineet jonkin verran pöntöllä, sisällä ei ole käyty eikä ole taisteltu. Molemmilla on myös puoliso. Aika näyttää, pesiikö täällä tänä vuonna sini- vai talitiainen.

Sinitiaisen vierailu (arvioitu vierailuaika: klo 10.00.):


Talitiaisen vierailu: (arvioitu vierailuaika: klo 11.45.):

perjantai 19. huhtikuuta 2013

On täällä sittenkin käyty :)

Vilkaisin vielä päivän nauhoituksia ja löysin sittenkin nopean vierailun pöntössä tänään! Arvioisin vierailuajaksi 10-11 aikaan aamupäivällä.

Hiljainen päivä jälleen

Eilen tinttinaaras kävi kahdesti pöntössä, tänään ei ole käynyt kertaakaan. Aamulla oli hiukan kehno sää, mutta nyt on ihan mukava ilma - ketään ei kuitenkaan näy. Viime vuonna vain muistan, miten vakinaaras oli kovin aktiivisesti touhuamassa pöntöllä monta kertaa päivässä. Onko syynä myöhäinen kevät ja koleat ilmat? Toisaalta kakkospöntöllä näyttäisi olevan hyvinkin aktiivista touhua, mitä nyt sitä olen ehtinyt seurailla. Vai onko tinttipari vähän samanlainen kuin vuoden 2011 pari, joka aloitti pesintänsä hyvinkin maltillisesti?

Ehkä hiukan itseäni rauhoittaakseni laitan tähän muistutukseksi edellisvuosien tilastoja:

Ensimmäiset tintit: 2011: 9.4., 2012: 13.4., 2013: 13.4..

Ensimmäiset tintit sisällä pöntössä: 2011: 10.4., 2012: 13.4., 2013: 16.4..

Pesänrakennus alkoi: 2011: 24.4., 2012: 16.4..

Ensimmäinen yö pöntössä: 2011: 2.5., 2012: 22.4..

Ensimmäinen muna: 2011: 9.5., 2012: 8.5..

Eli aikaa on yhä ja lupaavaa on se, että naaras on touhuillut kovin "vakavissaan" remontoidessaan pönttöä. Mietin vain yhä koirasta; onko se tosiaankaan käynyt kertaakaan sisällä pöntössä? Ehkä maksimissaan kerran?

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Pöntön kunnostusta, ei vielä pesänrakennusta

Naaras (todennäköisesti, käytöksestä päätellen) teki tänään kuusi vierailua pöntössä. Joka kerralla se nokki seiniä, kuopi vähän pohjaa ja tutki kameraakin menemällä sen "taakse" (onneksi ei kuitenkaan kääntänyt sitä huonoon asentoon!). Koirasta ei ole näkynyt pöntössä, mutta lentoaukolla se on välillä ollut naaraan ollessa pöntössä. Onkohan koiras käynyt pöntössä kertaakaan, eli oliko tämä eilinen, yhden vierailun pönttöön tehnyt tintti sama, pönttöä tänään kunnostanut naaras vai eri lintu, koiras?
Vasemmalla naaras ja oikealla lintu, jota epäilen koiraaksi. Sama vai eri lintu?

Joka tapauksessa tässä pari videota naaraan tämänpäiväisistä touhuista. Ylempi kestää 7 minuuttia ja se on samalla pisin vierailu, jonka naaras on tähän mennessä pöntössä tehnyt. Alempi on 2-minuuttinen vierailu.


tiistai 16. huhtikuuta 2013

Sisällä pöntössä - lopultakin!

Sinitiainen on tehnyt tänään ainakin kaksi vierailua pöntössä, kaksi ainakin tarttui videolle.





Tekikö molemmat vierailut sitten sama tiainen? Otin pari tunnistuskuvaa, mutta vähän vaikea noista on sanoa. Varmaan myöhemmin opin erottamaan linnut paremmin toisistaan, mutta kun kuvia nyt katsoo, eivät ne ihan samanlaisilta näytä:

Ensimmäinen vierailija:

Toinen vierailija:


sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Pöntön tutkimista, mutta ei vielä sisällä...

Suurin piirtein tältä on näyttänyt tämän päivän touhuilu:


Eli sinitiaiset ja talitiainen ovat tutkineet pönttöä tänään muutamaan otteeseen, yksikään ei ole silti käynyt sisällä. Aamulla näin kaksi sinitiaista, mutta nyt iltapäivällä pöntöllä on pyörinyt vain yksinäinen sinitiainen, joka laulusta päätellen on koiras. Suurempia taisteluitakaan ei silti ole ollut sinitiaisen ja talitiaisen välillä.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Hiljainen päivä takana

Sen puoli yhdeksän vierailun jälkeen kukaan ei ole sitten pöntöllä käynyt. Olen seuraillut kameraa melkein koko päivän ja poissaollessani jättänyt nauhoituksen päälle, mutta eipä ole vierailuja ollut. Toisaalta en ihmettele; koko päivän on satanut ja tuullut.

Huomiseksi lupaillaan kuitenkin aurinkoista, joten toivottavasti elämä pöntöllä vilkastuu!

Ensimmäinen vierailu pöntöllä!

Sinitiaispari kävi tänään puoli yhdeksän aikaan tutustumassa pönttöön. Kumpikaan ei mennyt sisälle. Alla video, jossa näkyy tosin vain toinen linnuista tutkimassa pönttöä:

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Pönttö on puussa -lintuja odotellessa

Nyt on pönttö kameroineen saatu lopulta puuhun, mutta hiljaista on. Etäältä kuulin sinitiaisen kutsuääniä, mutta ketään en ole  pöntön lähellä nähnyt yhtä varista lukuun ottamatta. Tosin, pöntön virittely ja kameran säätely (kamera pääsi vielä pöntön laittamisen aikana menemään väärään asentoon) kesti kauan ja homma oli valmis vasta joskus viiden aikoihin iltapäivällä, eivätkä tintit olleet enää aktiivisia silloin. Sääkin on kovin synkkä ja huomiseksi lupaillaan sadetta, mutta toivottavasti jo huomenna saadaan silti pesintäkausi 2013 ihan kunnolla vauhtiin!
Ja vielä ulkokameralla otettu kuva pöntöstä:

torstai 11. huhtikuuta 2013

Pönttökameran asentelua ja kakkospöntön ripustus

Tänään oli jälleen aika laittaa pönttökamera pönttöön. Huomenna on edessä vielä pöntön vieminen paikalleen puuhun - ja sitten pesintäkausi 2013 on valmis alkamaan! Tältä näyttää nyt:
Säätelyssä oli jälleen omat niksinsä, monta yritystä ja erehdystä, mutta lopulta onnistui. Kuva jäi ehkä vieläkin vähän sameammaksi kuin viime vuonna, tajusin vasta äsken, että olin unohtanut tarkentaa kuvan pöntön pohjalle ja jouduin säätelemään sitä uudelleen.

Myös kakkospönttö pääsi tänään puuhun:
Ja kun pönttö oli ripustettu, menin kameran kanssa hiukan kauempana olevaan "majaan", odotin 5 minuuttia ja...




Huomenna jatkuu! Päivittelen ehtimisieni ja jaksamisieni mukaan.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Keväthuoltoa ja kamerantestausta

Eilen siivosin hiukan pönttöä. Se oli viettänyt koko talven varastossa, joten suurta putsausta ei tarvittu, mutta irrotin kuitenkin pohjan ja ravistelin irtoroskat pois. Pöntössä on lentoaukon korkeudella yhä iso kerros siepon-sitäitseään, mutta sitä ei saa kyllä millään pois.

Kamera näyttää yhä toimivan talven jäljeltä! Toimi kerrasta, ei tarvinnut kuin pistää liitännät kohdalleen ja adapteri koneeseen. Lilli pääsi jälleen testikuviin:
Yöpakkset näyttävät tosiaankin laantuvan viikolla, joten näillä näkymin se päivämäärä 12.4. näyttää melko varmalta. Wau, näin lähellä uutta pesintäkautta ollaan jo...

torstai 4. huhtikuuta 2013

Uusi pönttö ja kevään merkkejä

Tosiaan, rakensin (tai iskä rakensi, heh) tässä pari päivää sitten ihan uuden pöntön, jonne EN laita kameraa (en, vaikka kuinka mieli tekisikin...). Pönttö ei ole vielä puussa, mietin ensin sopivaa paikkaa ja laitan sen varmaan puuhun samalla kun kamerapöntönkin. Aluksi ajattelin, että veisin sen mökille, mutta alan ehkä sittenkin kallistua siihen, että jätän sen tänne, sillä kamerapöntöllä on ollut aiempina pesintäkausina niin kova kysyntä -mökillä tuskin on yhtä paljon tiaisia.

Tässä kuitenkin kuva pöntöstä! Lautapönttö tällä kertaa, huomattavasti kevyempi ja siistimmän näköinen. Lentoaukon halkaisija on 28 mm, eli sinitiaisten kokoa tämäkin pönttö.
Tänään poistin jo rasvasiementanko"pömpelin" lintulaudalta, itse lintulauta jääköön vielä viikoksi tai pariksi. Harakoita ja oravia siinä on pyörinyt todella paljon viime aikoina,  ainakin neljä oravaa ja neljä tai viisi harakkaa olen nähnyt. Mustarastaskin käy ruokailemassa usein, samoin pyrstötiaiset.

Eilen huomasin kevään ensimmäiset leskenlehdet. Muuttolinnut antavat kyllä yhä odottaa itseään, sillä yhä vain joutsenia ja lokkeja on maisemissa. Kahdeksan yötä siihen päivämäärään, kun ajattelin asentaa pönttökameran (eli 12.4.). Varmaan jo ensi viikon alkupuolella testaan, toimiiko kamera. Jää sitten aikaa korjailla mahdollisia ongelmia, jos niitä tulee.