Uusi päivä valkenee kirkkaana. Munat ovat edelleen pöntössä samassa asennossa, johon ne illalla jäivät. Vakikoiras laulaa lähistöllä ja kirjosieponkin kuulin.
Sanottavaa olisi paljonkin, mutta en tiedä, miten siitä kirjoitan. Itsesyytökset vaivaavat yhä, olisin voinut ehkä pelastaa vakinaaraan. Mutta minä vain otin kameran käteen ja kuvasin... vasta myöhemmin edes keksin koko idean, että olisin voinut huutaa ikkunaluukusta.
Tämä pesintakausi on vaatinut jo kahden linnun hengen. Ja lisäksi nyt tietenkin kaikki vakinaaraan yksitoista munaa kuolevat, koska niitä ei kukaan haudo. Pesiiköhän täällä enää kukaan tänä vuonna? Saanko näiden karmivien tapahtumien jälkeen vielä todistaa linnunpoikasten elämän ensiaskelia?
Mutta alla se video, jonka lupasin. Ehkä tämäkin pitää nähdä ainutlaatuisena materiaalina ja ainutlaatuisena kokemuksena, jonka pönttökamera mahdollisti.
Kaikkea näiden kanssa tulee kyllä eteen. Iloa ja surua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti