lauantai 26. helmikuuta 2011

Lähikuvia lintulaudalta

Tänään oli todella vilkas päivä lintulaudalla. Pakkaset laskivat lopultakin, ja viime viikkoina energiaa säästelleet linnut olivat aktiivisempia (saattoi se tietysti johtua siitäkin, että yleensä olen päivät koulussa, ja nyt pystyin seuraamaan lintulaudan elämää koko päivän.)

Tikkoja lintulaudalla käy siis yhteensä neljä; sekä käpytikka- että harmaapäätikkapariskunta. Niiden taistelua rasvasiementangosta on kiva seurata, sillä joskus kaksi tai kolmekin tikkaa on yhtä aikaa lintulaudalla, ja rasvasiementankoon mahtuu vain yksi kerrallaan.

Mutta tosiaan, tänään käväisin lintulaudalla kuvailemassa. Lähinnä sinitiaisista sain kuvia, mutta myös hömötiaisista:
Hömötiainen

Yksi...

Kaksi...

Viisi...

Vielä aiemmin napattu punatulkun lentokuva:


Päivän pituus oli tänään ensimmäistä kertaa yli kymmenen tuntia! Maaliskuuhunkin on enää pari päivää, joten kevät alkaa kohta jo tulla.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Närhi -pitkästä aikaa!

Joku aika sitten närhi piipahti lintulaudalla. Se oli varmaan vaeltanut hiukan etelämmäs sydäntalven aikoihin, koska oli pysytellyt pitkän aikaa poissa. Ihailen tuota närhen tyyliä syödä, se nostelee rasvasiementangon jaloillaan oksan päälle ja syö siitä:

Nyt en ole jälleen nähnyt närheä viime aikoina, liekö jälleen lähtenyt etelämmäs pakoon pakkasia, sillä ne ovat todella olleet kovat. Aamulla mittari näytti -32 astetta, ja pakkasten pitäisi vielä jonkin aikaa jatkuakin.

Kevään merkkejä on kuitenkin ilmassa, sillä aurinko lämmittää jo jonkin verran ja tiaiset ja viherpeippo laulavat päivä päivältä enemmän. Maaliskuuhunkin on enää reilu viikko, joten kyllä se kevät sieltä jo kohta tulee, ja muuttolinnut!

perjantai 4. helmikuuta 2011

Lentokuvia lintulaudalta

Sain lopultakin hienoja lentokuvia linnuista, varsinkin harakoista.




Lopuksi vielä yhteiskuva kuudesta harakasta...

...ja oravasta :)