lauantai 31. joulukuuta 2011

Hyvää uutta vuotta!

 Uusi vuosi alkaa 12 tunnin kuluttua. Nyt on hyvä muistella mennyttä lintuvuotta.

Viime lintuvuodesta nousee ensimmäisenä mieleen tietenkin pönttökamera. Sen unelman toteutuminen, joka minulla oli ollut jo pitkän aikaa. Sain seurata sinitiaisten perhe-elämää aivan lähietäisyydeltä.

Näin ensimmäisen vierailun pöntössä ja taistelun talitiaisten kanssa. Näin, miten ensimmäiset pesänrakennusmateriaalit kannettiin sisään. Olin mukana sinitiaisten välisessä taistelussa ja näin, miten kirjosieppo koetti tunkeutua sisään ja tuhota munat. Sain todistaa, kun poikaset kuoriutuivat ja kun emot kantoivat niille niiden ensimmäiset ateriat. Näin ensimmäiset sulkatupet, silmien avautumisen ja ensimmäiset siipienvahvistusharjoitukset. Huolestuin poikasen katoamisesta ja jännitin mukana, kun kissa hiipi pöntölle ja koetti onneaan vielä toistamiseen, saamatta kuitenkaan enää saalista. Seurasin myös tarinan lopun ja näin, kun seitsemän terhakasta sinitiaisenalkua kohosi siivilleen ja jätti pöntön.

Nyt pönttökamera odottelee kevään tuloa kaapissani. Helmi-maaliskuussa otan pöntön pois puusta ja rakennan kameralle paremman kotelon siihen päälle, ja sitten maalis-huhtikuussa aikataulujeni mukaan asetan pöntön kameroineen uudestaan esille. Ei siihen ole enää kuin muutama kuukausi!

Vuoteen mahtuu kuitenkin myös pari huonompaa hetkeä. Eniten kirpaisi pienen lentopoikasen kohtalo, johon olisin ehkä itse voinut vaikuttaa, sekä tietenkin tuo kissan nappaama poikanen. Myös (todennäköisesti) luonnollisen kuoleman kokenut peippo sekä ikkunaan törmännyt tilhi lepäilevät nyt pihamännyn juurella.

Yhden rajapyykin saavutin tänä vuonna myös, sillä tein omat lintusivuni. Vastaisuudessa sivujen sisältöä olisi vielä tarkoitus laajentaa ja lisäillä sinne hiljalleen "oikeaakin" tietoa, nythän suurimman osan sivujen sisällöstä muodostavat nuo sarjakuvani. Sivut ovat kuitenkin varsin lemmikkilintupainotteiset, mutta mainittava asia myös tässä blogissa. Lemmikkilintumaailman suuriin hetkiin lukeutuvat myös ensimmäiset lintupäiväni. Nekään eivät suoraan kuulu tähän blogiin, mutta mainittakoon silti.

Myös muita, pienempiä asioita on lintumaailmassa sattunut vuoden mittaan. Tällä hetkellä itselleni suuri asia on se, että alan hiljalleen voittaa lintulaudalla vierailevien sinitiaisten luottamusta. Yksi tinteistä tulee jo syömään kädessä olevan, kuperan puunpalan päältä siemeniä! On mahtava tunne, kun saa olla niin lähellä noita upeita eläimiä ja tietää, että ne todella luottavat ja tietävät, ettei minua tarvitse pelätä. Hetket, jolloin linnut ovat olleet lähelläni, lukeutuvat myös kirkkaimpiin muistoihin lapsuudestani.

Mitäpä ensi vuonna? Pönttökamera tietenkin. Toivottavasti tekniikka pelaa ja tintit saavat jälkikasvua. Lisäksi jatkan luottamuksen rakentamista tinttien kanssa ja koetan hiljalleen totuttaa niitä syömään suoraan kädestäni. Se olisi todellinen saavutus, sillä en ole koskaan eläessäni saanut pitää lintua kädelläni!

Tätä näkyä odotellessa... HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

tiistai 27. joulukuuta 2011

Fiksuja nuo varislinnut

Sainpas lopulta videolle närhen ruokailua. Se on keksinyt tavan syödä lähes loppuunkulutettua rasvasiementankoa; se nostelee tangon orrelle, pitää siitä kiinni jaloillaan ja syö siitä. Pahoittelen huonoa kuvanlaauta.


Tänään noita varislintuja on muutenkin ollut paljon vierailulla. Äsken käväisi harakka, mutta se on niin pahuksen arka, että pienestäkin liikkeestä pakeni kauemmas. Harmaapäätikkoja ei ole näkynyt ollenkaan.

torstai 22. joulukuuta 2011

Hyvää joulua!

Vuosi sitten laitoin tänne blogiin tällaiset maisemakuvat. No, onhan sitä lunta nytkin joku sentti maassa, mutta jouluaatoksi lupaillaan vesisadetta...

Vuoden pimein pävä alkaa kääntyä iltaa kohden. Äsken kävin lintulaudalla napsimassa lähikuvia, mutta eipä niistä nyt mitään huippuja tullut. Julkaistakoon silti parhaat.

Hyvää joulua kaikille!





lauantai 17. joulukuuta 2011

Päivityksiä

Viime kerrasta onkin jo kulunut aikaa, mutta eipä lintumaailmassa mitään suurempia mullistuksia ole tapahtunut. Lumitilanne on vähän niin ja näin -yhä paikoitellen on maa valkoisena, mutta nyt satelee taas lisää. Saa nähdä, tuleeko joulusta valkoinen!

Viime kirjoituksen jälkeen olen bongannut lintulaudalta ainakin viherpeipon, 2 närheä, pikkuvarpusen ja järripeipon. Harmaapäätikkoja ei ole näkynyt, vaikka nykyään lintulaudalla on jo rasvasiementanko. Kerran maassa kyhjötti pörröinen punatulkku, jolla oli vaikeuksia päästä lentoon -salmonellaa? En ole kuitenkaan muita sairastuneita nähnyt ja tuostakin kerrasta on jo sen verran aikaa, että tuskin lintulaudalla nyt suurempaa tautia on liikeellä.

Päivä on lyhimmillään, vielä kolme minuuttia lyhenee ennen kuin alkaa taas valostua. Ja viikko jouluun, huhhuh!

lauantai 19. marraskuuta 2011

Lintulaudan elämää

Pakkaset alkavat jo hiljalleen saapua, aamuisin on jo maa jäässä. Lunta odotellaan vielä.

Lintulaudalla on vilske lisääntynyt ilmojen kylmetessä. Tiaisten lisäksi siinä käy punatulkkuja toisinaan, muita en ole nähnyt... Käpytikka käy joskus tarkistamassa, joko rasvasiementanko on tuotu ja harakankin näin äskettäin vilaukselta. Harmaapäätikkoja en ole nähnyt ollenkaan, toivottavasti tulevat kuitenkin tänäkin talvena sitten joskus! Rasvasiementankoa ei tosiaankaan vielä ole.

Pari päivää sitten ihmettelin, kun linnut eivät meinanneet saada syötyä ollenkaan. Pyörivät vain lintulaudan ympärillä, kurottelivat ja joutuivat etsimään siementä lintulaudalta kauankin. Menin sitten tarkistamaan tilanteen ja totesin, että koko lintulaudan alaosa oli täynnä vain jotain puunpalasia! Niitä tulee aina noiden siementen mukana ihan laittomasti, ja jäävät sitten tukkimaan lintulautaa. No, puhaltelin palaset pois ja nyt siemeniä on taas runsaasti, mutta paloja varmaan kertyy sinne koko ajan lisää. Kohta täytyy taas mennä puhdistelemaan.

Laitetaan nyt taas yksi videokin, vaikka otinkin sen jo viikko sitten. Meno on huomattavasti vilkastunut, kun vertailee edelliseen:

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Päivitystä lintulaudalta

Lintulaudasta on tullut varsin suosittu näinkin lyhyessä ajassa, vaikka vielä siellä ei ihan kauheasti vielä kävijöitä olekaan, koska rasvasiementanko puuttuu.

Tali- ja sinitiaiset ovat yleisimpiä vieraita. Sinitiaisia on mielestäni vähemmän kuin viime vuonna, ja talitiaisia taas enemmän, mutta ehkäpä sinitiaiset tulevat sitten pakkasilla enemmän syömään.

Iltapäivällä näin ensi kerran myös hömötiaisia. Enemmän kuin yksi niitä oli, en osaa tarkkaa määrää sanoa. Myös naaraspunatulkun näin, mutta nähdäkseni se ei käynyt lintulaudalla, vaan pysytteli kauempana.

Eilen myös käpytikka kävi lintulautapuussa, mutta ei syömässä. Ei varmaan edes pääse syömään tuohon automaatille, siementankoja ei vielä ole... oravankin näin vilaukselta hiukan kauempana, kohta sekin varmaan tulee ruokailemaan. Myös harakka suoritti tänään ohilennon, mutta ei edes pysähtynyt pihapuihin.

Editoin pienen videonpätkän tinteistä ruokailemassa:

perjantai 4. marraskuuta 2011

Lintulauta!!

Siellä se nyt lopultakin on. Rasvasiementankoja ei vielä ole, niitä vasta sitten pakkasilla. Ihan "perus"tinttejä siellä on pyörinyt, sini- ja talitiaisia, muita en ole vielä havainnut. Harmaapäätikkoja, harakoita, käpytikkoja, närhiä ja muita odotellessa!

Nuo tiaiset ovat kyllä niin ihania lintuja minusta. Eläväisiä, aina menossa. Muita suosikkejani ovat varislinnut, vaikka monet pitävätkin niitä "roskalintuina" ja "tavallisina". Ne ovat niin älykkäitä ja todella kauniita. Ja sääkset.

Päivitin muuten blogin ulkoasun pari päivää sitten, kuten varmaan huomasittekin. Ihan mukavan näköinen siitä tuli, ehkä hiukan kesäinen tosin...

Kameraan ei mitään huikeaa tältä päivältä tarttunut, mutta tässä nyt maistiaiseksi yksi kuva talitintistä (tintti on tuolla oikealla yläkulmassa):

perjantai 28. lokakuuta 2011

Koska ne lumet oikein tulevat?

Kymmenen vuorokauden sääennuste näyttää joka päivä pelkkää +5-8 -asteista keliä. Viime vuonna ensilumet tulivat jo 14.10 ja pysyvä lumi marraskuun alussa. Nyt ei ole satanut edes räntää.

Lintulaudan laitoin viime vuonna 21.10, kun maa oli jäässä jo silloin. Tänäkin vuonna harakka on jo käynyt tutulla paikalla tarkistamassa, onko siellä mitään syötäväksi kelpaavaa. Punatulkkujakin pihassa pyöri n. viikko sitten. Mutta se maa nyt ei jäädy eikä lunta tule, joten piha on yhä lintulaudatta. Olisi kiva kyllä jo saada jotain eloa pihapiiriin.

Tällainen avautuminen tällä kertaa.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Tilhi

Taas kuolleita lintuja... Tällä kertaa tilhi pamahti päin ikkunaa. Kun kuulin pamauksen ja katsoin ikkunasta ulos, en nähnyt aluksi mitään ja luulin, että lintu oli selvinnyt. Vasta myöhemmin tilhi löytyi terassilta.

















Linnun niska oli selvästi murtunut, joten veikkaan, että se ei ainakaan ollut jäänyt kitumaan. Hautasin tilhen peipon haudan viereen ja koristelin haudan vaahteranlehdillä. Hyvinvoiva lintu se oli, kupu oli pullollaan ja sulat siistissä kunnossa.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Talitiaisvideo

Tiaiset ovat taas ilmestyneet pihapiiriin.

torstai 1. syyskuuta 2011

Joko se nyt on jo syyskuu?

On se. Kesä alkaa olla ohi.

Syksy ei kuulu lempivuodenaikoihini monestakin syystä. Päivät lyhenevät, linnut lähtevät, luonto hiljenee ja alkaa valmistautua pitkään talveen. Nytkin hämärtää jo, ja aamulla on myös hämärää herätessäni. Toisaalta tämä on myös tavallaan todella kaunis vuodenaika (niin kuin tosin kaikki muutkin) ja omalla tavallaan viehättävä. Ja reilun parin kuukauden päästä voi laittaa sitten lintulaudan...

Mutta kyllä se kevätkin sieltä sitten taas tulee!

perjantai 26. elokuuta 2011

Vanhoja kuvia ja uudet lintusivut

Tein nyt kokonaan uudet lintusivut "Jaanan kotisivujen" tilalle. Lähinnä siellä on juttua lemmikkilinnuista, mutta luonnonlinnuistakin on jotain, lähinnä tuosta pönttökamerasta. JOS keksin jonkin tavan, saattaa olla mahdollista, että joskus saatavilla olisi myös livekuvaa pöntöstä, mutta saa nähdä. Osoite on sama kuin entisillä "Jaanan kotisivuilla", eli http://www.saunalahti.fi/hlahdenn/jaana/ 

Sitten vielä ikivanhoja kuvia sorsanpoikasista, jotka valloittivat loppukesästä laiturin lepopaikakseen. Nykyään niitä ei ole enää näkynyt, ovat jo isoja sorsia... Julkaisen nämä kuitenkin, ovat niin ihania, vaikka otinkin ne jo aikoja sitten.





maanantai 1. elokuuta 2011

Kuollut peippo

Koira löysi pihasta tänään kuolleen peipon, ihan keskeltä nurmikkoa. Ei ollut törmännyt ikkunaan, enkä nähnyt myöskään mitään haavoja, murtumia tms. Olisikohan ihan yksinkertaisesti kuollut nälkään, tai sitten johonkin tautiin?

Tässä asennossa lintu makasi, kun löysin sen.

Selällään. Ei näy merkkejä haavoista, siipisulatkin ehjiä.

Haudassa

Hauta, koristelen sitä ehkä vielä.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Kesy tavi + uusi sivu lintuharrastuksestani!

Eli eilen "Jaanan kotsivut" muuttivat Lillin sivujen myötä ja niistä tuli kliseisen lässytyksen sijaan pieni esittely lintuharrastuksestani. http://www.saunalahti.fi/hlahdenn/jaana/ on siis tuo osoite. Uusi osoite mahdollistaa sivujen päivittelyn paljon useammin, ja suunnitelmissani olisikin viimeistään ensi vuoden puolella väkertää sinne hiljalleen syvällisempää kokonaisuutta niin lemmikki- kuin luonnonlinnuistakin. Ehkä jopa livekuvaa pöntöstä...? Toistaiseksi tuo sivu on varsin tynkä ja pintapuolinen, mutta kiinnostuneet voivat käydä lukaisemassa :) Sinne pääsee myös tuosta ylhäälle tekemästäni linkkipalkista.

Eilen mökillä oli todella kesy tavi. Se oli ihan laiturin vieressä, vaikka hiivin kamera kädessä kuvaamaan, vain vähän otti etäisyyttä. Jopa myöhemmin uidessani se pysyi yhä paikallaan. Sain todella hienoja lähikuvia (tai no, mitä nyt tuolla kameralla pystyy saamaan) ja laitan pari tännekin:



perjantai 15. heinäkuuta 2011

Lentopoikasia kaikkialla

Pesintäkauden päätyttyä tämä blogikin on päässyt vähän hiljenemään, ja tulee varmasti hiljenemään edelleen syksyä kohti mentäessä -kunnes sitten talvella on taas aika laittaa lintulauta pihaan!

Nyt voisin kuitenkin päivitellä hiukan. Linnut eivät enää niinkään laula, mutta joka paikassa näkee pieniä lentopoikasia, jotka opettelevat lintujen tavoille.

Varpuspesueen näen toisinaan, istuvat puhelinlangoilla ja sirkuttavat toisilleen. Västäräkkipesueita täällä on useampiakin, tulevat aina lähelle taapertamaan, kun olen koiran kanssa lenkillä. Mökillä on nokikananpoikasia ja hiukan kauempaa voi hyvällä tuurilla bongata joutsenet, joilla on myöskin pari poikasta. Olen myös todennäköisesti nähnyt "omat" tiaiseni useampaankin otteeseen, tai ainakin kuullut niiden sirkutusta pensaista. Toissapäivänä yksi istui koivun latvassa ja hetken päästä kolme muuta lensivät sen luo. Emo jutteli niille jostain kauempaa.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Hukkunut linnunpoikanen

Olin mökillä. "Mikäs tuolla on?" iskä yllättäen kysyi. Katsoin vedenpinnassa näkyvää olentoa. Aluksi se näytti aivan uivalta piisamilta, joita on paljon rannassamme. Ei -se onkin lintu. Jonkin sorsalinnun poikanen? Ei, ne osaavat uida ja tuo lähinnä räpiköi. Se oli veteen tippunut linnunpoikanen.

Paniikki. Nyt pitäisi toimia äkkiä. Uisinko hakemaan linnun? Revin jo paitaa päältäni, mutta sitten tajusin, että lintu oli ajautumassa matalikolle, jossa ei pystyisi uimaan.. Juoksemista pitkin rantaa. Haavi! Kurkottaisinko linnun laiturilta haavilla? Ei, en ylettynyt, lintu oli liian kaukana. Sitten sen keksin, hakisin linnun veneellä!

Veneen laittamisessa valmiiksi kesti turhauttavan kauan. Lintu ei enää räpistellyt, kun lopulta työnsin veneen vesille ja soudin huimaa vauhtia hakemaan pientä. Nostin sen vedestä haavilla nopeasti. Lintu ei reagoinut.

Vein linnun rantaan ja laitoin sen lämpimille rantakiville lepäämään. Minuutit kuluivat, mutta lintu ei liikahtanutkaan. Lopulta oli vain pakko myöntää, että se oli kuollut...






























Hetken päästä kykenin hautaamaan linnun. Se pääsi lepopaikkaan ison kiven juurelle.

















Mikä linnun sitten loppujenlopuksi tappoi? Kylmä vesi on tietysti ensimmäinen epäilty -lintu kun paleltuu kovin herkästi, ja lisäksi se saattoi vetää vettä keuhkoihinsa. On kuitenkin mietittävä myös, miksi lintu putosi järveen. Jokin peto saattoi olla napannut linnun, mutta se pääsi karkuun. Tähän viittaisi linnun kaulassa ollut "reikä". Peto oli ehkä vahingoittanut linnun sisäelimiä, se oli ehkä puhkaissut kaulavaltiomon ja lintu oli vuotanut kuiviin. Jos näin on, ei lintu olisi selvinnyt, vaikka olisinkin saanut sen ajoissa kuiville. Veteen putoaminen viittaa myös siihen, ettei lintu osaa lentää, joten kauanko tällainen lintu olisi pärjännyt julman luonnon armoilla?

No, oli miten oli. Pieni on nyt kuitenkin vapaa tuskistaan.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Pönttökameran poistamista

Eilen jo teimme tämän, mutta en ehtinyt päivitellä. Oli kiva nähdä pesä väreissä ja oikeassa koossa! Se näytti uskomattoman pieneltä kamerakuvaan verrattuna. Otin pesän pois pöntöstä, pönttö jääköön talveksi pihaan, joskin jossain vaiheessa varmaankin teen siihen sen erillisen kotelon kameralle.

Kamera oli kuiva ja hyvin säilynyt, mutta kovin pölyinen ja hämähäkinseittejäkin siitä löytyi. Lähti kuitenkin kuivalla talouspaperilla ihan nätisti puhtaaksi, vähän jotain töhnää siihen jäi.

"Pöntössä tällä hetkellä" -laatikosta johtaa linkki nyt erilliselle sivulle, jonne laitoin jotain tekstiä poikasista ja kuvankin.

Äsken kuulin muuten sinitiaisenpoikasen ääntä pihasta. Voisikohan olla...?

Vielä kuva pesästä värillisenä:

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Poikaset lähtivät!

Nyt se sitten tapahtui. Tulin juuri keittiöstä katsomaan pönttökameraa, kun tajusin, että pöntössä oli kaamea mellakka päällä. Äkkiä video päälle. Ensimmäisen poikasen lähdön missasin, mutta muista sain videomateriaalia. Kaikki lähtivät siis ihan peräkanaa, paitsi tuo viimeinen, joka jäi vielä hetkeksi keräämään rohkeutta.

On yhtä aikaa haikea ja iloinen olo... Ihanaa, että poikaset selvisivät maailmalle, mutta tuntuu silti nyt kovin tyhjältä. Viimeiset pari kuukautta pönttökamera on ollut iso osa elämääni, ja silmänräpäyksessä kaikki on ohi. En ehkä enää näe näitä poikasia, korkeintaan lintulaudalla, ja silloinkaan en todennäköisesti edes tunnista niitä. Muistoksi poikasista jäi kuitenkin 1082 kappaletta videoita ja kuvia koneelle.

Tämän pesimäkauden aikana emot Jade ja Kide saivat kyllä kokea melkein kaikki mahdolliset häiriköt. Ensin kamppailu talitiaisten kanssa, sitten vieras sinitiainen. Kirjosieppo, joka tunkeutui munapesään ja vielä loppuvaiheessa kissa, joka pihisti yhden poikasista. Aluksi pesänrakennuskaan ei lähtenyt kunnolla käyntiin. Silti maailmalle lähti 7 tervettä poikasta.

Itsekin opin paljon. Sinitiaisten pesintäkäyttäytyminen, luonnon laki ja myös elektroniikka tulivat tutuksi pönttökameran myötä. Harmaita hiuksia aiheuttivat koneen kaatuilu ja kiintolevyn täyttyminen. Parannettavaakin on: Ensi vuonna suunnittelin rakentavani kameralle oman kotelon pöntön päälle, jotta lentoaukko näkyisi kamerassa paremmin ja poikasille tulisi enemmän tilaa liikkua.

Mutta niin se aika kuluu, ja niin sen kuuluukin. Olen saanut olla todistamassa seitsemän pienen sinitiaisenalun elämän ensiaskelia aina kuoriutumisesta pesästä lähtöön saakka. Se on kokemus, joka ei ihan heti unohdu.

Nyt on aika nousta siivilleen.

Kaihoten nyt katselen, kun lentää tuolla lintu pienoinen,
se nousta korkealle saa ja näkee kauniin, kauniin maan.
Täällä nurmet, metsät vihannoi, puut vetten pintaan heijastua voi.
Miksi jäisin ikävään, kun lintu siivin lähtee lentämään?
Mä lapsi maanhan olen vain ja täällä tehtäväni sain.

torstai 16. kesäkuuta 2011

Poikaset 19-17 päivää

Taivas... kohta ne lähtevät...

Äsken seurasin kiikareilla, kun pieni sinitiaisenpää heilui lentoaukolla vaikka kuinka kauan. Sitten se oikein "syöksähti" eteenpäin, kun emo kiikutti ruokaa ja poikanen otti sen vastaan suoraan lentoaukolta.

Lukemani perusteella poikaset lähtevät pöntöstä "keskimäärin 19 vuorokautta vanhoina". Viikonlopun aikana viimeistään varmaankin joka nokka häipyy.

Editoin taas yhden videon noista sinitiaisnuorukaisista. Ehkä jopa viimeinen editoitu video, missä kaikki ovat "kotona" -kuka tietää. Tuossa videossa näkyy noin puolen välin jälkeen, kun yksi poikasista räpyttelee huimasti siipiään ja lentää sitten pöntön takaseinältä lentoaukolle.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Poikaset 18-16 päivää

Nyt ollaan jo ihan lähtökuopissa... Siivittely on huimaa ja melkein jo ilmaan noustaan. Ensi kertaa ulkopuolelta kurkistaessa näkyi pieni sinitiaisenpää lentoaukolla, kun kiikareilla katsoin. Jokohan huomenna...?

Piti editoida pieni videonpätkä, mutta en sitten kuitenkaan saanut aikaseksi. No, laitetaan korvaukseksi tavallista enemmän kuvia:
Koko porukka -ehkä viimeisiä "ryhmäkuvia"

Isot siivet!

Rohkein tutkii ulkomaailmaa.

Kiiipeilijä

"Mitäs täältä ylhäältä löytyy?"

Kohta lähdetään jo lentoon!

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Poikaset 17-15 päivää

Ensimmäistä kertaa näin tuollaista houkuttelua. Videosta saa vähän huonosti selvää, mutta emo siis kutsuu poikasia ja kiertää pöntön ympärillä ruokapala suussaan.

Kyllä halu nousta ilmaan onkin jo kova... Kohta ne lähtevät...

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Poikaset 16-14 päivää

Tänään on jälleen ollut rauhallisempi päivä poikasilla, eivät ole kiipeilleet pitkin seiniä kuten eilen. Johtuisikohan säästä?

Emot ovat ainakin raataneet kovasti vesisateessa ja ihan märkiä ovat, kun tulevat poikasia ruokkimaan:

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Poikaset 15-13 päivää

Nyt kiipeillään jo pitkin pöntön seiniä!

Säälittää kyllä vieläkin se yksi raasu, joka joutui kissan saaliiksi... Oksien katkaisu on kuitenkin auttanut, kissa on nähty pöntön lähistöllä, mutta se ei ole enää edes koettanut kiivetä puuhun.

Äsken yksi poikanen tuppasi jättimäistä toukkaa kurkustaan alas, pelkäsin jo, että tukehtuu, mutta onneksi sai toukan lopulta nieltyä:

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Poikaset 14-12 päivää

Alkavat pyrkiä jo lentoaukolle ja näyttävät hyvin valmiilta! Huomenna ehkä jo ensimmäiset voivat lähteä, kylläpä aika on kulunut nopeasti... Kissaa ei ole enää näkynyt, kun katkaisimme pari oksaa lintulaudan alta, nyt ei enää yllä tonkimaan pönttöä.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

KISSA!

Kadonneen poikasen arvoitus taisi ratketa. Maitoparta käväisi äken pöntöllä, mutta ei saanut onneksi saaliikseen mitään.

Vain seitsemän poikasta?!

Vaikka poikaset miten päin laskisi, saan koko ajan summaksi seitsemän. Näyttäisi siis siltä, että yön aikana yksi poikanen on kuollut/tippunut pesästä/lähtenyt maailmalle.

Kuollut? Outoa, että joku poikasista näin yllättäen heittäisi henkensä. Eilen kaikki olivat vielä terveitä ja kerjäsivät ruokaa nokka auki. Jos poikanen on kuollut, se on varmaan kannettu pöntöstä ulos ja viety tarpeeksi kauas pesästä, joten sen löytäminen taitaa olla mahdotonta. Myös jokin pesärosvo saattaa olla käynyt vierailulla, esimerkiksi käpytikka saattaisi saada kurotettua yhden poikasen pois pöntöstä.

Tippunut pesästä? En usko, sillä äsken kävin tarkistamassa pöntön ympäristön. Voi tietysti olla, että se on räpiköinyt hiukan kauemmaskin ja piiloutunut heinikon sekaan.

Lähtenyt maailmalle? Poikaset näyttävät jo varsin valmiilta. Silti kallooni ei oikein mahdu, että olisi vielä lähtenyt, koska en ole nähnyt loppujen lopuksi kovinkaan paljon siivittelyjä. Yksikään poikasista ei ole edes kiivennyt lentoaukolle kurkkimaan maailmaa. Siipisulatkaan eivät ole vielä oikein kunnolla auenneet.

Voihan tietysti olla, että poikanen on vain ensiluokkaisesti onnistunut piiloutumaan kameralta ja putkahtaa esiin jossain vaiheessa päivää. Nämä ovat vain omia pohdiskeluitani, minkään sortin asiantuntija en ole.

Seitsemän minä näen...

torstai 9. kesäkuuta 2011

Poikaset 12-10 päivää

Tänään on ollut hieman rauhallisempi päivä, vaikka vilskettä pöntössä on silti riittänyt. Paljon enemmän siivittelyä ja sukimista, äänivalikoimakin tuntuu laajenevan. Näyttävät jo todella valmiilta, mutta niiden pitäisi lähteä pöntöstä aikaisintaan sunnuntaina 12.6.

Sitten tuttuun tapaan video ja pari kuvaa:



"Katsokaa, miten iso siipi minulla jo on!"

Koko lauma, kaikki näkyvät varsin selvästi.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Poikaset 11-9 päivää

Tuntuu, että poikaset eivät ole hetkeäkään paikallaan. Siinä, missä ne vastakuoriutuneina vain söivät ja nukkuivat, nyt ne ovat koko ajan liikkeessä, tutkivat pönttöä ja kerjäävät ruokaa.

Kaikki ovat yhä elossa ja pöntössä on melko ahdasta. Kuvan alla olevasta videosta kuulee myös, että äänikin on jälleen koventunut...



tiistai 7. kesäkuuta 2011

Poikaset 10-8 päivää

Tämä päivä on ollut todella huiman kehityksen aikaa! Poikaset ovat päivän aikana kömpineet ulos tutusta hautomakuopasta tutkimaan pönttöä -ja nyt ne ovat levittäytyneet koko pöntön alueelle! Ensimmäiset siipienvahvistukset on havaittu, silmät ovat jo melkein kaikilla auki ja sukimistakin harjoitellaan kovasti. Poikaset alkavat näyttää jo linnuilta!

Ilokseni huomasin myös, että kaikki kahdeksan ovat sittenkin hengissä! Alla olevassa kuvassa koko lauma näkyy melko hyvin, punaisilla nuolilla koetin vielä kuvaa selventää.



















Vielä pari kuvaa tämän päivän tapahtumista:

Kaksi rohkeinta tutkivat jo ulkomaailmaa:
















Siipien esittelyä:

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Poikaset 9-7 päivää

Piti tehdä vähän pidempikin päivitys, mutta ilta vierähtikin sitten nopeasti, sillä editoin vähän pidempää videota youtubeen.

Poikasten lukumäärä mietityttää yhä... Onko niitä vain seitsemän? En ole ehtinyt nyt paljoa seurailla, eilen vain vilkaisin ja tänäänkin pääsin seurailemaan vasta illalla. Alla oleva video kertonee kaiken olennaisen, joten en tässä enempiä jaarittele...

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Poikaset 8-6 päivää

Vaikkakaan en ole varma, onko nuorimmainen yhä hengissä... Seitsemän päätä näkyy selvästi.

Silmät ovat auenneet jo ainakin vanhimmalla ja kasvu on yhä huimaa.

Ehdin tänään vain vilkaisemaan pönttöön ja ottamaan videon ja pari kuvaa. Tuon videon laitoin kuitenkin nyt youtubeen.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Poikaset 7-5 päivää

Vanhimmat ovat jo viikon ikäisiä! Kasvu on ollut todella huimaa ja hautomakuoppa alkaa käydä ahtaaksi.

Hiukan minua huolestuttaa poikasten määrä. Olen koko ajan näkevinäni vain seitsemän poikasta, mutta päitä on melko hankala laskea, kun koko ajan liikkuvat. Jos joku on kuollut, on emo todennäköisesti kantanut sen ulos vaivihkaa. No, sitten viimeistään näkee, kun alkavat lähestyä jo ikää, jolloin lentävät pesästä.

Sain yhden kuvan, missä siiven sulkatupet näkyvät hyvin yhdellä poikasella.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Poikaset 6-4 päivää

Poikaset ovat taas kasvaneet. Sulkatupet siivissä näkyvät jo selvästi vanhimmilla, kaikilla on mustaa väriä selässä ja siivissä ja kokoakin löytyy jo. Vanhimpien poikasten silmätkin alkavat ehkä jo aueta, ja ruokahalu ainakin on kaikilla pohjaton!

Sain nauhalle äsken hauskan tilanteen, kun Jade koetti saada poikaset mahtumaan alleen. Editoin siitä pienen videonpätkän youtubeenkin:

torstai 2. kesäkuuta 2011

Poikaset 5-3 päivää

Laitetaanpa jälleen kuulumisia. Ruokahalu yltyy koko ajan ja meno muuttuu vauhdikkaammaksi, koko ajan on jotain säpinää pöntössä. Äänikin kovenee, sen kuulee jo selvästi kuunnellessaan videoita täydellä äänenvoimakkuudella.

Olen näkevinäni vanhimmilla jo joitain sulkatuppiakin siivissä, mutta en tiedä, näenkö ihan väärin, kuva kun on mustavalkoinen ja hieman epäselväkin.

Tässä nyt yksi kuva, tuo "vaalea" poikanen on varmaankin nuorimmainen, muut ovat jo aika "tummia".

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Jälleen video...

Teki mieli vielä editoida "yksi pikku video", jonka nyt laitoin youtubeen. Näiden touhuja on kyllä ihana katsella!

Poikaset 4-2 päivää

Vanhimmat poikaset ovat jo nelipäiväisiä, nuorin vasta kaksi päivää vanha. Ikäero tuntuu pieneltä, mutta on hyvin selvästi nähtävissä.

Jo eilenillalla huomasin, että vanhimpien poikasten selkään on tullut "raita", joka näkyi tänä aamuna yhä selvemmin, ja tänä aamuna totesin myös, että tuota "mustaa" oli myös siivissä. Ensimmäiset sulkatupet alkavat siis kohta jo pyrkiä pintaan!

Ensimmäisessä kuvassa näkyy varsin selkeästi yhden poikasen selkä ja tarkemmin katsottuna voi erottaa myös siivessä olevan mustan alueen, toisessa kuvassa kaksi vanhinta poikasta "kasan" päällä.



tiistai 31. toukokuuta 2011

Kasvua!

Olin koko päivän poissa, ja tullessani kotiin totesin, että poikaset ovat taas kasvaneet hirmuisesti! Kaikki kahdeksan nokkaa näkyivät nyt hyvin, eli kaikki ovat hengissä. Emot uurastavat koko ajan kovemmin ruokkiessaan nälkäisiä suita, nytkin ovat vielä hereillä, vaikka ennen ovat tähän aikaan olleet jo nukkumassa.

Laitoin youtubeen videon, jossa emo sähisee kirjosiepolle pöntössä. Itse videon kuvasin jo aiemmin, mutta vasta nyt sain aikaiseksi laittaa nettiin.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Todella ahkeraa ruokkimista

Äsken sinitiaiset ramppasivat ruokkimassa kahdeksaa nälkäistä suuta melkein koko ajan. Vanhimmat poikasista näyttävät jyräävän, mutta nähdäkseni myös nuorimmat saavat osansa -loistavaa!

Poikaset ovat myös kasvaneet todella paljon kuoriutumishetkestä, vaikkakin silti on vaikea uskoa, että nämä "toukat" suorittavat parin-kolmen viikon päästä ensilentonsa!

Äsken Jade poistui taas pöntöstä ruokaa hakemaan. Ruokahalu pienillä kasvaa hetki hetkeltä, saavat olla koko ajan kantamassa lisää ruokaa poikasilleen. Aiemmin päivällä otin pienen videon, josta tosin leikkelin aika paljon materiaalia pois, jotta siitä saisi hyvän kokoisen. Videossa on kuvaa myös pöntön ulkopuolelta.

Kahdeksaskin jo maailmassa

Viimeinenkin poikanen on nyt kuoriutunut. Hiukan kyllä huolestuttaa tuo kokoero, kaksi ensimmäistä näyttävät olevan todella suuria verrattuina noihin pienempiin, mutta toivottavasti kaikki selviävät lentokykyisiksi asti.

Vielä kuva kaikista rääpäleistä, koetan illaksi editoida jonkinlaisen videonkin, jos ehdin.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Seitsemännen kuoriutumisvideo

Jälleen kuoriutumisvideo :) Enää yksi poikanen on munassa.

Lisää videoita!

Nyt tuleekin päiviteltyä blogia todella usein, mutta pöntössä tapahtuu koko ajan! Tässä nyt kaksi videota:

Sinitiaisten aamutoimia tältä aamulta:


Ja kuudennen poikasen kuoriutuminen, joka näkyi taas erittäin hyvin:

Viisi poikasta!

Kuoriutuneita on siis jo viisi, ja tuo viides näyttää kuoriutuneen yön aikana, sillä aamuyöllä neljän-viiden aikaan otetussa videossa näkyy jo viisi poikasta.

Pöntössä näyttää muutenkin menevän varsin hyvin. Eilen kirjosieppo käväisi lähioksalla, mutta Jade hyökki pöntössä entistä enemmän, joten se katsoi parhaaksi siirtyä muualle.

Oma oloni sen sijaan on hiukan flunssainen, toivottavasti ei mitään tautia kuitenkaan ole tulossa.

Kyllä ovat muuten jo ensimmäiset poikaset kovasti kasvaneet eilisestä!

lauantai 28. toukokuuta 2011

Kuoriutumisvideo

Tänään kuoriutui siis yhteensä neljä poikasta. Sain nyt käytyä läpi päivän aikana otetun videomateriaalin ja ajattelin laittaa nettiin videon kolmosen kuoriutumisesta, siinä kun tapahtuma näkyy oikein hyvin.

Loput neljä varmaankin putkathavat maailmaan huomenna :)

Päivän aikana...

Jouduin olemaan todella pitkään poissa koneelta, joten jätin videon rullaamaan koko poissaoloni ajaksi ja toivoin, ettei kone kaatuisi. Onneksi kokeiluni onnistui ja nyt käsittelyssä on reilu 5 tunnin video, joten valmista, editoitua tiivistelmää en ihan heti ehdi youtubeen lataamaan.

Tuon viiden tunnin aikana kuoriutui siis 2 uutta poikasta, eli yhteensä niitä on pöntössä nyt neljä. Kun saan varmistettua kuoriutumisajat, päivitän ne tuohon viereiseen laatikkoon "Pöntössä tällä hetkellä."

Alkupalaksi...